Amerikkalainen levy-yhtiö Midnight Records oli 80-luvulla kuumimpia levynnaaraus kohteita, joista sattui löytymään mitä kummallisempia löytöjä. Midnight-katalookit ilmestyivät sanomalehtimäisinä painoksina. Sen lisäksi, että levytarjonta oli laadukasta, julkaisi Midnight Records omalla merkillä tuotoksia, jotka tyylillisesti osui kohdilleen itselle. The Cheepskates yhtye julkaisi ensi albuminsa 1984 juuri kyseisen yhtiön kautta ja sieltä kauttahan levy kotiutui uunituoreena myös itselleni. Klassikko omassa lajissaan. Tässä malliksi levyn päättävä Why Is Love. Amazing!
JUKEBOX
The songs that have been picked up in Jukebox are small pieces of music history from the side ways of the mainstream. They are digging up of my own record shelf over the years to this day. Musical genres change depending on the mood, but staid within certain limits. Musical performances that deserve to be heard at least once more time or more. With an open mind, but the volumes at full blast.
(I'm Gonna Go Bite - Bite - Bitie - Witie - Wite - Sir, Yes I'm Nature's Little Rockin' Moskiitto ¨- Jonathan Richman)
Snowmoskiitto Rock And Roll Jukebox
Jukeboxin sisältö on valtavirtojen sivuhaaroilta ja valinnat ovat omasta levyhyllystä poimittuja helmiä vuosien varrelta tähän päivään. Musiikilliset tyylisuunnat heittelevät mielialan mukaan, mutta tietyissä rajoissa pysytään. Musiikkiesityksiä, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi ainakin vielä kerran. Avoimin mielin, mutta volyymit täysillä. Kaikki krediitit artisteille!! Päivitykset tasaisen harvakseen by snowmoskiitto
The Nerves -When You Find Out
The Nerves.... Voisin väittää, että kyseessä on yksi maailman parhaista Power Pop yhtyeistä. Yhtyeen muodostaa kolme aivan mainiota muusikkoa Jack Lee, Peter Case ja Paul Collins. Nämä herrat ovat olleet esillä hyvässä myös The Nerves yhtyeen voimassa olon ajan jälkeen. Hieno muodostuma popkulttuurissa!
The Nerves julkaisi vain yhden EP-levyn olemassa olon aikana?! Levy on täynnä upeaa latausta!!
The Western Front - Looking Back At Me
Ennen Dead Moonin syntyä oli yhtye nimeltä The Western Front. Yhtye julkaisi olemassa olonsa aikana vain kaksi singleä. Tässä maistiaisena toisen sinkun b-puolelta löytyvä 'Looking Back At Me'.
The Western Front - Looking Back At Me
Dead Moon - Graveyard & Last Train
Dead Moon solisti Fred Cole soitti ja lauloi jo 60-luvulla vaikuttaneessa Lollipop Shoppe yhtyeessä. Kyseinen yhtye julkaisi yhden klassikko tason kokopitkän vuonna 1968 'Just Colour'. Musiikkia Fred Cole teki koko elämänsä erilaisissa kokoonpanoissa aina vuoteen 2017 asti.
Myöhemmin 80-luvulla aloittanut Dead Moon oli Fredin vakavin harrastus. Yhtye on julkaissut ison nipun levyjä ja pääasiassa omalla levymerkillä Tombstone Records. Musiikillinen suunta ei ole herpaantunut varmaan kertaakaan yhdelläkään levyllä ja livenä yhtye jytäsi upeasti. Dead Moon niputtaa kappaleita omanlaisella voimalla ja herkkyydellä.
Dead Moon
-Graveyard-
-Last Train-
Wilko Johnson - Some Other Guy
Wilko Johnson on muusikkona ja kitaristina yhdistelmä erittäin mielenkiintoinen paketti. Miehellä on täysin omalaatuinen lavakarisma ja tapa käsitellä omaa instrumenttiaan. Hän liikkuu lavalla hermostuneesti oudoin askelin edestakaisin ja kaiken tämän kattaa erittäinkin pelottava katse.
Wilko Johnson - Some Other Guy
Mudhoney - Revolution
Pieni pohjustus kappaleeseen;
Kappaleen alkuperäinen versio on yhtye Spacemen 3 laulukirjasta ja tarkemmin Pete Kemperin tekemä. Se taidettiin julkaista ensi kerran vuonna 1988. Spacemen 3 yhtyeen musiikki on keitos, jossa hypnoottinen ote ja psykedeelia tuntuu. Heidät niputettiin 80-luvulla ehkä kengäntuijottaja yhtyeisiin, en tiedä. Heidän tekemässään musiikissa useasti kohtasi Detroitin 60-luvun yhtyeiden sukulaisote, kuten myös Velvet Underground henki leijui yllä.
Revolution kappale tuli kuitenkin itselleni tutuksi splitti-sinkulla, missä Spacemen 3 ja Mudhoney esittävät version toistensa biiseistä. Single ilmestyi pienellä painomäärällä ja ei ilmeisesti niin virallisena. Levymessuilta kuitenkin 90-luvun alkupuolella tuli kannettua kotiin tällainen.
Alkuperäisjulkaisua en ole kuullut muualta kuin YouTuben kautta, mutta tätä Mudhoney versiota pyöritellyt sitäkin useammin. Täytyy sanoa, että tässä päästään aika lähellä sitä mitä -68 Grande Ballroomissa on varmaan tapahtunut. Yhtye pidättelee kappaletta ja paine kasvaa, kunnes loppuosuudella meinaa kaiuttimet revetä. Sietämättömän upea suoritus! Valitettavasti tämän nauhoituksen tasolla ei pääse niin lähelle kuin stereoiden kautta noustaan. The Biisi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)